keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Juhannus

Hei jee! Mä oon päässyt jo näin lähelle, kohta saatte ajankohtaisia postauksia. :) Juhannus oli siis alle 2 viikkoa sitten, itse olin töissä vielä perjantaina sen neljä tuntia minkä kaupat sai olla auki. Sitten vaan poljin tyytyväisenä kotiin mielessäni yksi ainut sana “LOMA!”. Mulla alkoi siis elämäni ensimmäinen palkallinen kesäloma, viimeksi olen kesälomalla ollut vuonna 2006 ja voin kertoo, että tätä on odotettu.

Kotiin päästyäni pakattiin ruuat ja muut tavarat autoon ja lähdettiin matkaan. Suuntana oli ystäviemme mökki, jossa ollaan nyt keväällä oltu.

IMG_4436

Kahden hengen tällainen vaatimaton muonavarustus yhden yön keikalle….

IMG_4438

Paikanpäällä oli jo täysi sähinä päällä, kumiveneet oli pakko täyttää nyt ja heti!

IMG_4439

IMG_4443

Pojat heti ekana järvessä, vaikka ei ees vielä kovin lämmin ollutkaan.


IMG_4461


Mekin siirryttiin pumppaamaan meidän omaa kumivenettä jonka Juho oli 8 aikaa aamulla hakenut kaupasta, siinä oli vain pieni mutta….

IMG_4486

….se ei ollut aivan samanlainen kun kuvassa.

Pian alkoikin kaikille tulla nälkä ja siirryttiin grillailuhommiin!

IMG_4490

IMG_4493

IMG_4498 IMG_4501

IMG_4505

IMG_4503

Lopulta alkoi aurinkokin paistaa! Ja päästiin syömään Elliksen tekemään herkkukakkua!

IMG_4506

IMG_4507 IMG_4508

IMG_4512

Toi kakku oli niin törkeen hyvää että kuola alkaa valuu suupielestä kun vaan muistelenkin sitä.

IMG_4515

Sit myö päästiin saunoo ja ilta oikeestaan vasta alkokin siitä.

IMG_4520

IMG_4527

Pojilla alkoi myös veneenkesytys.

IMG_4537

IMG_4557

Iltaan kuului myös kaljanjuontikisaa johon myös itse osallistuin vaikka inhoan kaljaa. :D

IMG_4573

Keskiyöllä sitten sytytettiin kokko ja ilta senkuin jatkui.

Tämä oli yksi oman elämäni parhaista juhannuksista, paljon ihania tyyppiä ympärillä ja mukavaa tekemistä. Harmittaa vaan kun musta ei ole melkein yhtään kuvia mutta sitä se teettää kun joutuu itse toimimaan paparazzina. Mitenkäs teillä muilla meni juhannus?

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Suomalaiset menevät sekaisin kesästä

Ajattelin nyt pitää suht tiukan postaustahdin, et pääsisin edes postailee niistä asioista mitä on tapahtunut pari päivää sitten, eikä kuukausi sitten….

Kesäkuun alkupuoli oli meille kaikille varmaan aika yllätys, lämmintä, kuumaa suorastaan!

IMG_4324

Tietenkin oli eka vähän sateista ja me kaikki oltiin masentuneita et meneekö se kesä nyt sitten kumpparit jalassa.

IMG_4325

Koirat meillä oli ainakin kärppänä kattelemassa ikkunasta ulos.

IMG_4327

IMG_4329

Kivat noi ikkunakarmissa olevat purujäljet! :D Edellisen asukkaan koira oli tehnyt täällä aika paljon purkutöitä.

IMG_4332

Kesäkuussa myös Tito täytti 6 vuotta! Tito sai meiltä lahjaksi HAMA-helmiä, ei ollut tädillä mitään taka-ajatuksia että pääsis itsekkin niitä tekee. :D

IMG_4334

IMG_4337

IMG_4339

Kun sankari puhalsi kynttilöitä ja yksi jäi vielä palamaan niin nauro vaan sano “Haha, kattokaa mä oon 1-vuotias!” :D

Kesäkuun 10 päivä meidän piti mennä kattoo Jyväskylän kultajuhlaa kun poika saapui kaupunkiin, mutta se päivä olikin ihan TÖRKEEN kuuma. Vaihdettiin sitten suunnitelmaa ja mentiin kaverin mökille uimaan ja saunoo.

IMG_4346

IMG_4354

 IMG_4363

 IMG_4366IMG_4367

IMG_4368 IMG_4369

IMG_4373

Tää on kyllä niin loistava kaverikuva, Jesse se siellä kurkkii. :D

IMG_4377

IMG_4384

IMG_4396

IMG_4399

IMG_4406

Tällaisia kesäiltoja lisää, kiitos!

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Mun kevät

Aion kertoa nyt toukokuuni tiivistetysti ja tottakai isolla kuva määrällä!

IMG_4172

Olipa kerran vappu, se meni aika riehakkaissa merkeissä. Tässä kuva siitä kuinka serpentiinivastaavalla ote vähän herpaantui ja me tytöt päästiin vähän levittelee serpentiiniä. :D

Käytiin toukokuun alkupuolella meidän mökillä, kun sillon oli tosi lämpimiä kelejä. Oltiin siellä vain puolikas päivä, saunottiin ja grillattiin.

IMG_4240

Ja olihan mökillä tietenkin tuttu HEVOLISKO!

IMG_4246

Kerran kun olin pieni oltiin perheen kanssa mökillä, mä olin sitten jossain nähnyt sisiliskon ja kiljaissut “HEVOLISKO!” :D

IMG_4242

IMG_4256

IMG_4257

Grillimestarin taidonnäyte siitä kuinka ruikitaan sytytysnestettä grilliin, puhutaan puhelimeen ja pidetään kättä taskussa. :D

IMG_4259

Sitten koittikin ystävämme Kirsin valmistujaiset! Oltiin paikan päällä joskus 8 aikaan aamulla, mutta mentiinkin päikkäreille Juhon ja Petran kanssa, koska eihän kukaan normaali ihminen alota juhlimista niin aikaisin. Nukkumisesta ei meinannut tulla mitään kun me kaikki kolme käytiin ylikierroksilla ja varsinkaan kun Juho soitti meille Munamiestä.

Tämä kyseinen kappale viihdytti meitä sillon, ei tätä voi vaan kuunnella vakavalla naamalla. :D

IMG_4283

Lopulta kun herättiin ja oltiin puunattu itsemme Kirsi laitto meidät hommiin.

IMG_4282

IMG_4291

IMG_4300

Millon sitä kakkua saa? Tahtoo!

IMG_4302

IMG_4301

OM NOM NOM! Paaaaljon herkkuja.

IMG_4310

Käytiin ennen ruokailuu ottaa Juhon kanssa pienet päikkärit. :D

IMG_4313

Sitten loppukin se juominen ja alettiin ryyppää! No ei vaan, aika nätisti meni koko ilta, saunottiin, uitiin ja pelattiin Buzzia.