perjantai 25. syyskuuta 2009

Voipyhäsylvi



Repesin niin että räät lens näytölle.

tiistai 22. syyskuuta 2009

Lotaton



Tuli just äsken ihan kamala ikävä yhtä tyttöö etten kestä.

torstai 17. syyskuuta 2009

Vieraissa ja kotona

Olen tehnyt tämän viikon hyvin ahkerasti töitä ja rahaa tulee loppukuussa sitten ovista ja ikkunoista. Toivon ainakin niin. Eilen kuitenkin vietin vapaapäivän, tai no se oli pakkovapaapäivä mulle. Ihanaa oli kuitenkin herätä niin ettei tarvinnut lähteä mihinkään tai olla jossain paikassa tiettyyn kellon aikaan mennessä. Aamu meni Juhon ja koirien kanssa hyvin leppoisasti, päätimme kuitenkin että ei jakseta koko päivää kotona kykkiä, joten soitto Juhon äitille ja sovimme että tulemme käymään. Ensiksi kuitenkin kävimme Kodin Ykkösessä tekemässä ihania sisustusostoksia ja Citymarketista hakemassa Juholle nuggetteja.... Kuullostaapas köyhälle.


Koko päivän oli ollut kaunis keli ja päätin lähteä hamosella sitten kauppoihin, mutta kuinkas kävikään, vettä alkoi tulla kun Esterin pyllystä. Kastuimme kyllä ihan kiitettävästi Juhon kanssa matkalla autosta markettiin.

Kun tulimme "ryllöömästä" nopea vaatteiden vaihto, laitoimme tytöt autoon ja lähdimme huristemaan kohti Petäjävettä. Sää oli jo sillä välin ehtinyt selkenemään ihan kivasti mutta silti taivas oli pelottavan tumma.



Muhkupuhkunen

Kotisilta *sydän*

Rakas paikka

Meitsi oli näin intopiukeena kun ajettiin Kintsun ohi.

Meidän huikeat matkaeväät puolen tunnin ajomatkalle. Arvatkaas vaan kumpi oli mun...

Anoppilaan päästyämme pöydässä odotti ruoka, lasgnea, salaattia, ihanaa leipää, levitteitä, perunasalaattia ja ja...omnomnom. En oo pitkään aikaan syönyt niin hyvää ruokaa. Kiitos siis anopille!

Tytötkin saivat ruokaa, grillimakkaraa ja salaattia. Kaikki meni hyvin nopeasti alas. Miho kylläkin tapaansa mukaan nirsoili salaatin kanssa, mutta söi kuitenkin kun Akira vahtas vieressä.






Ruuan jälkeen tulikin sitten uni isin sylissä.

Illalla vasta palattiin kotiin, tuntui ihan oudolta kun jo 8 jälkeen oli ihan pimeää. Niin se talvi vain tekee tuloaan, mutta onneksi tänä vuonna on ihanan aurinkoinen ja KUIVA syksy. :)

Mutta siis nyt siihen mitä sieltä Kodin Ykkösestä ostettiin. Tässä vähän kuvaa meidän olkkarista ennen ja nyt. Pahoittelen jo nyt kuvat on tärähtäneitä, Meiju ja sen vakaa käsi.

ENNEN



Mutta voi kurjuus mikä yllätys verhoissa oli... NE ON LIIAN LYHYET. :D:DD

Onneksi olen suht näppärä nainen ja sain verhot näyttämään jotenkin hyviltä.

NYT

Otin kuvan myös salaman kanssa et olis joku kuva ees tarkka. :D


Mitäs pidätte päivityksestä? Ostettiin siis kaksi mattoa, sivuverhot ja tyynynpäälliset. Itse tykkään tositosi paljon. Käydään vielä tässä joku päivä ostaa kolmas matto niin sitten on perfect!


Ihanaa syksyä ja muistakaa poltella kynttilöitä varovasti.

tiistai 15. syyskuuta 2009

Fuck the Twilight

(Klikkaamalla isommaksi)


Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Tucca

Perjantaina minulle tapahtui sellainen ihme, että hiukseni värjättiin ja leikattiin. Käytin siis hovikampaajaani Marrua ja hän loihti mulle taas kivan tukan. Koko päätä ei värjätty mutta raitoja tehtiin, tasoitettiin vähän niin mun villiä tyvikasvua. Pyrin nyt siihen että hiukset olisivat "oman väriset", mutta saa nyt nähdä mitä tässä syksyllä tapahtuu. Latvoja leikeltiin ja sitten tuo mullistava juttu minkä varmaan näettekin, otsatukka. Vielä se tuntuu oudolta ja kutittaa otsaa mutta siihen tottuu.


Marru myös teki mulle tuollaisen kampauksen jota voin käyttää arkiaamuisin, sen tekemisessä ei mene kauaa ja on muutenkin vähän vaihteua mun suoratukkatyyliin.

Pakkohan sitä oli sitten meikata vähän erilailla kun oli uusi tukkakin. Ihan veikeä pelkkä ajarajaus värikkäällä luomivärillä.

Olisin halunnut ottaa kuvia vielä hiuksista kun olen suoristanut ja laittanut ne, mutta eilen en ehtinyt ja tänään... noh tänään on sunnuntai. En viitsi silloin laittaa itseäni jos en ole minnekkään menossa. Tältä siis näytän tällä hetkellä.

Aurinkolasit siksi koska meidän energiansäästölamppu loistaa niin ilkeesti silmiin.

Aksupaksu

Ei ole myöskään normaalia nähdä käveleviä tai puhuvia sieniä.

lauantai 12. syyskuuta 2009

Aamuinen naurutuokio


Ei voi paremmin nukahtaa. En ole BB:tä katsellessani ollut mikään Ragnar fani, mutta täällä kuvalla se sai multa kyllä pisteet.

torstai 10. syyskuuta 2009

Vaatehommaa


Moi kaikille! Tämä viikko on ollut itselläni todella mukava, säät ovat olleet kivoja ja viime viikonloppuna oli täällä Jkl:ssä muotipäivät. Itse olin töissä molempina päivinä, perjantaina en tosi ollut sinne 23 asti, onneksi. Muotipäiville sattui vähän kurja juttu kun vettä tuli kuin Esterin sanonko mistä. Mutta iltaa kohden se sitten alkoikin selkenemään.

Kävin itsekkin vähän shoppailee töistä päästyäni Mick's:issä, koska kaikki normaalihintaiset tuotteet oli siellä -20%. Sieltä matkaani tarttui leoparditrikoot, me like. Olin katsellut niitä jo kauan mutta nyt annoin itselleni luvan ostaa ne kun halvemmalla sai.

Pöksyistä ei valitettavasti ole kuvaa koska, noh en jaksanut ottaa.



Oikealla olevassa kuvassa näettekin meikin mikä mulla oli lauantaina töissä. Asunikin oli violettipainotteleinen, mutta siitäkään ei ole kuvaa. Mutta voin vain sysätä syyn Juhon niskoille, koska hän ei ollut kotona vaan rilluttelemassa Helsingissä! Nyyh, minä jäin vain kotiin nuolemaan näppejäni, mutta onneksi mulla oli maksalaatikkoa syötävänä, omnom.

Illalla ihana Petraseni tuli minua piristämään söimme vaihteeksi POPCORNEJA ja katselimme netistä kaikkea hömppää. Ja puhuttiin tietenkin kaikkea kakkaa. Myöhemmin illalla lähdettiin hakemaan Juhoa, siis ei sieltä Helsingistä asti vaan Harjun kulmilta. Herra ei siis jaksanut kävellä 10min matkaa. Laiskimusmaximus.


Olemme Juhon kanssa nyt tämän viikon siivoilleet meidän varastoa. Heitetty tavaroita pois mitä ei oikeasti tarvita, järjestelty kamat loogisesti laatikoihin ja minä vielä nimesin kaikki laatikot, että ei sitten tartte koko varastoa myllätä jos jotain sieltä käy hakemassa. Laitoin myös hampaita purren kaikki kesäkenkäni talvilevolle, pakko se on vain myöntää et kesä on ohi ja syksy täällä. Rakastan syksyä, ilma on ihana, luonto kaunis ja mikä parasta syysvaatteet on kaikista parhaimman näköisiä. Ja minulle, joka olen tunnettu kerrospukeutumisestani tämä on ihanaa aikaa.

Varastoa siivoillessamme löysin Juhon vanhan t-paidan joka on sille hieman iso, hetken mietittyäni otin sakset käteen ja leikkasin kaula-aukon isoksi. Ja voihan jukra kun paidasta tuli kiva, kivan rento ja väri on ihana.


Aahahahahaa mun noita-akka profiilini.

Kävin myös maanataina hieman Mick's:issä ostoksilla, sieltä tarttui mukaan kahdet ruutuhousut ja hamonen. Oon etsinyt kivan värisiä ja mallisia ruutupöksyjä jo pari vuotta, mutta eipä ole löytynyt paitsi nyt. Tässä teille nyt housuista vähän kuvaa, heitin vaan randomisti päälle paidan ja kengät mitkä sopisi housujen kanssa. Alempi kuva paljon kivempi ja myös vaateyhdistelmä.


Mutta tähän loppuu nyt tämä päivitys, lisää ehkä loppu viikosta tulossa. Tässä teille kuitenkin päivänpiristys.

Tapaamisiin! ;)

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

4 vuotta (+ 1 viikko)

Minulla ja Juholla oli viikko sitten (30.8.) vuosipäivä. Hurjaa ajatella että 4 vuotta on nyt yhteiseloa takana, vastahan me muutettiin yhteen, mentiin kihloihin ja muuta. Sunnuntaina Juho oli kuitenkin yö- ja päivävuorossa joten päätimme viettää vuosipäivää siis maanantaina, jolloin molemmilla oli vapaapäivä.

Aamumme alkoi pienellä ja kevyellä aamupalalla, kaakaota ja puuroa.


Aamupalan jälkeen teimme muut aamutoimet rauhassa ja lähdimme keskustaan. Menimme syömään paikkaan missä kävimme monesti suhteemme alkuaikoina, ja paikkahan oli Genghiskhan. Paikka jouduttiin sulkemaan remontin vuoksi, mutta nyt se on taas avattu uudempana ja maukkaampana. Söimme siis buffetissa, siellä oli ihan kamalasti kaikkea erilaista lajiketta tarjolla ja meinattiin syödä itsemme hengiltä.


Genghiskhanin ruoka on niin törkeän hyvää ruokaa etten vaan kestä. Tiivistä ajatukseni: NOM.

Ruuan jälkeen käytiin vähän kiertelee kauppoi ja lähdettiin kotiin saunomaan. Saunottuamme otettiin noin parin tunnin päikkärit. Herätyskello kyllä piti laittaa soimaan, ettei tyypilliseen tapaan nukuta taas iltaan asti. Lähdimme illalla sitten leffaan katsomaan niinkin romanttinen elokuva kuin:

Mutta en valita, leffa oli hyvä! Harmi vain kun idiootti Ice Age 3 on vieläkin siellä hiton 1 salissa ja tämä hyvä pätkä taas salissa 5, mikä vääryys. Loppuilta/yö meni kotona löhöten ja karkkia mussutellen.


Kivaa sunnuntaina kaikille! :)

perjantai 4. syyskuuta 2009

"Kiireitä"

Olen niin saamaton kakkaa syövä matonen! Mua niin kyrsii kun en ole jaksanut päivitellä, yksi syy siihen on meidän uusi perheenjäsen, Eee Top.

Tämä on nyt meidän perheen neljäs tietokone, ja voi jumpe miten olen rakastunut tähän. Kosketusnäyttö on jotain niin parasta etten kestä, ja kun siis koko kone on tuossa. Kajarit ovat yllättävän hyvät, Spotifyta on siis ilo kuunnella. :-----------) Tuohon kuuluu kyllä hiiri ja näppäimistökin jos haluaa käyttää, mutta mihin niitä tarvitsee? Nyt tuo pikkuinen killuukin jo meidän seinällä kun siihen kuuluva telinelevyhärpäke tuli postissa.

Ja miksi tämä nöpönen on syy etten ole päivitellyt? Koska en ole jaksanut kävellä makkariin ja käynnistää omaa konettani. Eee sen sijaan on ollut aina päällä ja heti keittiössä, enkä ole viitsinyt latailla kuvia sille ja sitten päivitellä. Tykkään päivittää omalla koneellani jossa on iso näyttö ja oma rauha... ja ne näppäimet ja hiiri!

Meillä oli viime viikonloppuna hoidossa äitini uusi koiranpentu, Voitto. Poika oli mahdottoman hellyydenkipeä ja sen piti olla koko ajan mun tai Juhon lähellä. Nukkumaan se ei pystynyt jos en ollut lähellä, kamala itku ja huuto alkoi jos menin metrin etäisyydelle. Koneella olo tuotti hieman hankaluuksia, joten otin Voiton keittiönpöydälle nukkumaan jossa datailin ja siihenhän se simahti, pää kun käden päälle.

Siinä Voitto meikäläisen kanssa datailemassa. Eikä se yrittänyt yhtään pöydältä pois, se oli heti rauhallinen kun pääsi mun viereen.


Miho ja Voitto leikkivät ihan kamalasti, kauheita kurveja ja sähinää. Alemmalle kuvalle olen nauranut niin paljon, että ei sissus. Toi Mihon ilme on vain jotain niin..... Nyt varmaan mietitte miksi Akiraa ei näy? Akira oli äitini kanssa Helsingissä koiranäyttelyssä, tyttö oli kuulemma vähän aristellut tuomaria ja sijoitus oli (muistaakseni) toiseksi paras narttu, pentuluokassa. Mutta Akira on hieno tyttö ja on ollut jo pari kertaa ROP pentu. Äiti oli ostanut lapsenlapselleen ihanan villatakin talvea ajatellen, kiitos äiti!


Tähtihuppari kuulemma sen takia koska Akira on tähtiainesta, ja tottahan se on. Tykkään ihan kamalasti neulehupparista ja etenkin tuosta väristä, syksyinen. <3 style="text-align: center;">Omnomnomnomnomnom