Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteet. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

That boy is a monster

Morjesta pöytään!

Olen päivittänyt viimeksi yli kaksi viikkoa sitten! Huh huh, tuntuu nyt taas oudolta tulla tänne kirjottelee. Mutta eipä tässä mitään, oon ehtinyt tässä kahden viikon aikana itkeä ja nauraa aika paljon, viime viikonloppuna meillä oli kevär bileet joka onneks pelasti viime viikon. Viime viikko oli siis yksi katastrofi, ihan oikeesti, joka ikinen päivä jotakin meni pieleen, joko auto hajos, ihmiset peru paria päivää tulonsa pippaloihin, tulin kipeäksi ja muutenkin asiat vaan kusi niin paljon että usko hyvään onneen katos ihan täysin.


Vaikka melkein puolet ihmisistä perui tulonsa pippaloihin jos jonkinmoisista syistä mitkä oli suurimmaksi osaksi ihan keksittyjä ja väkisin väännetty vaikeaksi, niin juhlat olivat tosi onnistuneet tuolla porukalla mitä meillä oli. Mutta tästä lähin en ala ihmisiltä kuuntelemaan sitä ininää että "kumpa olisi jotain bileitä eikä vaan tarttis aina baariin mennä jne jne" niin vedän niin täysillä pataan että tuntuu. Ärsyttää etenkin jos ihmiset eivät voi itse tehdä asioilleen mitään, esim raha, työt ja muut menot. Koska kuitenkin jo kuukautta ennen ilmoitetaan, että tällästä häppeninkiä olisi niin siihen voi varautua.


Toinen mikä ärsytti tässä asiassa että ihmiset ei oikeesti tajua sitä että minä ja Juho nähtiin ihan hirveetä vaivaa järkätä nää. Koska nää oli kuitenkin teemapippalot, niin ei niitä vaan tosta noin järkätä ja toteuteta. Sain äidiltä ja siskolta tekokukkia lainaan jota oli tosi korvaamattomia, sit Juhon äidiltä saatiin booliastiaa. Sitten itse kävin metsästämässä kaikkea kevät aiheista somistetta kotiin, kukkailmapalloja, erikoisempaa serpentiiniä, servettejä ja jopa hemmetti käsienpesusaippuaa vähän keväisemmän tuoksuista, JUMALAUTA! :D Sitten viikon ajan melkein joka ilta vietin aikaa Spotifyssä etsien hyviä bilebiisejä. Sitten hommaa vielä vaikeutti se että tulin kipeäksi, siinä sitten väänsin mokkapaloja, siivosin ja järkkäsin tavaroita varastoon vaikka pienikin liikkuminen aiheutti pahaa ja tuskaista olo ja hikoilinkin kuin pieni sika tuolla varastossa kun sullottiin tavaroita sinne. Perjantaina puoli yhden aikaan yöllä mokkapaloja leipoessani mietin, että tekeisiköhän kukaan mun läheinen ihminen tällästä, päädyin ajatukseen että ei. Itsehän tähän ryhdyin enkä halua tehdä mitään semiluokan kekkereitä.


Onneksi sitten kiitos seisoi lopussa ja porukka tykkäs olla meillä ja kaikista niistä ohjelmista/kilpailuista mitä olin suunnitellut. Myös booli oli onnistunut ja kaikki tarjottava kelpas. Jos porukkaa olisi tullut enemmän niin olisi ollut vähän enemmän erikoisempia herkkuja ja juomia mutta ehkä ensikerralla sitten.

Nyt on bileistä aiheutunut paha mieli vuodatettu pois, mutta en voi muuta sanoa että ne ketkä ei tullut jäi oikeesti tosi hyvistä kemuista pois.




Olisikohan pari viikkoa sitten tuli meille kiva paketti, joka sisälsi t-paitoja!

Juhon paidat:

Ja parhaat viimeisenä.....
...TADAA! Mietin että voisi itsellekkin tilata ton zombie paidan.

Sitten mun paita, tilattiin mulle vain yksi koska Juholla oli enemmän paita pulaa kun mulla.

Eilen käytiin mummon ja ukin luona, niin mummo kysy että mitä tässä paidassa on, selitin että siinä on maitopurkki ja keksi, keksi sanoo maidolle että se rakastaa sitä. Mummo sitten sanoi, "no kyllähän maitokin saa tykätä seksistä!" :D Sukulaiset tietäänkin että mummo aina sanoo keksejä seksiksi. :D


Eipä tässä muuta, palaillaan!

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Kevättä

Jee jee! Ihana kevät on täällä!

Mun otsatukka on kasvanut jo aika huimaa vauhtia ja sitä ei voi enää oikein pitää normaalisti koska sit hiukset tökkii silmiä. Ja muutenkin oon tullut siihen tulokseen että suora otsis ei oo mun juttu. Inhoan kun sitä saa olla aina laittamassa ja jos tuulee niin se on se jälkeen harottamassa jokaisen ilmansuuntaan. :D Joten nyt sitten yks päivä suihkun jälkeen kampasinkin otsiksen sivulle ja se olikin ihan yllättävän jees tässä mallissa.

Okei on toi aika tönkkö pökkelö mutta ei nyt mikään sellanen, et jo kävelen vastaan niin ihmisiltä sulaa silmät päästä kun tukka on niin rumasti. :D

Mutta tuntu tosi oudolta nähdä itsensä taas sivujakauksella! Mutta tulevaisuudessa mua tullaan kyllä näkee sivuotsiksella. Kunhan pääsen Marrun käsittelyyn.

Käytiin viime torstaina Petran kanssa etsimässä mulle farkut, ja kyllähän mulle löytykin. Ensimmäisestä liikkestä mihin mentiin ja ensimmäisellä sovituksella. Nyt on ihanaa kun on uusia farkkuja kaapissa ja saa heittää vanhat lumput pois.

Tultiin sitten Petran kanssa meille, värjättiin sen tukka ja otettiin musta vähän asukuvii. Mihokin osasi poseerata oikein somasti sängyllä.

Pepellä oli siis ihan vaalea tukka värjättiin se vaaleanruskeaksi. Tässä kuvassa se näyttää kyllä ihan harmaalta ja vaalealta, mutta todellisuudessa se on hunajaisempi sävy.

Tässä onkin paljon uutta päällä, laukku, farkut, kengät, bolero ja rannekoru. Mun asento ei oo ehkä mikään edustavin mutta ei paljoa väriä kun ei tää kuitenkaan mikään muotiblogi ole.

Tässä on vielä uudet kengät lähikuvassa, siis nää on niin ihanat! Onneksi mun ikioma myyjäni Pepe esitteli nää mulle. Petralla on itselläänkin tälläiset, ollaan nyt ihan samiksii.

AAAAAAHH! Ihanat, odotan jo kesää niin paljon et näitä pääsee käytää.

Tässä myös kuva tuosta käsikorusta. Himoitsin tota vaikka kuinka kauan ja viimein päädyin ostaa tuon.

Tässä onkin sitten toiset farkut, ihanan kesäiset. Rakastan muuten tota takkia tositosi paljon, siis jos mun pitäisi olla takki niin olisin just toi.

Tässä myös yhdet uutukaiset nimittäin "satiinisen" minishortsit. Kesä tuu jo! Mun ilmeestä päätellen ajattelen kesää ja jäätelöä. :D :D

Tässä myös mun uudet, tai no uudet ja uudet prillit. Sopii hyvin tohon asukokonaisuuteen. :D

Ja tässä on ihanat kesäkorvikseni! Tosin mun täytyis ensin käydä laitattaa toiseenkin korvaan reikä. Toivottavasti saan sen tässä pian aikaseksi.

Vähän tytöistä yhteisposetusta, Akiran leuka tulee tässä ihan ihmeelliseksi. Kunnon turboleuka. :D Miho on sentään tosi suloisen näköinen.

Ja tässä teille päivän kevennys !

Ketkäs ne sieltä kurkkii? Repesin niin nauramaan kun katoin tätä kuvaa ja huomasin että tytöt katoo tuolla sängyllä. :D


Blah, tulipas hajanainen ja sekava postaus, ensikerralla yritetään parempaa! :D

torstai 25. maaliskuuta 2010

Keväisiä ostoksia

Moikkamoi!

Puhuinkin tuossa jossain postauksessa, että aijon esitellä uuden ostokseni joten täältä pesee!

Tämän ihanaisen jo olettekin nähneet. Tämä löytyi Gina Tricotista.

Olen jo pitkään haaveillut tuollaisesta liivistä, mutta 30 euron ja yli hintalaput eivät ole oikein innostaneet, kuitenkin miten vähän tuossa on kangasta ja miten harvoin tuota tulee käytettyä. H&M löytyi kuitenkin hyvä yksilö ja 20 eurolla.

GT toppi, ei tartte selityksiä. Mulla on näitä jo varmaan 15kpl. :D

Paras ostokseni, rakastuin tähän takkiin rakastuin heti kun sen näin. Nyt tuo vaan joutuu odottamaan hieman lämpöisempiä kelejä. Takki on Mick'sistä.

Tajusin et mulla ei ole hiuspantoja, joten niitähän siten oli saatava. Jokaisen värin mukana tuli tuollainen musta panta, joten nyt mulla on 6kpl hiuspantoja. :D Seppälästä nämä.

Kukkaruusuke Seppälästä, voi laittaa hiuksiin tai paitaan kiinni.

Uudet arskat GT:stä, harmi vaan että toinen sanka narisee ja aika jäykkä.

Rakkauspakkauskengät löytyi Zatzasta. Noi tulee olemaan NIIN kovassa käytössä kesällä.

Tähän loppuun vielä villein heräteostokseni:
Teippirullajuttu. Ei, en ostanut tuota tuon kuvion takia vaan tajusin kassalla, että meillä ei ole taloudessa yhtään tuollaista ja 2 euroa oli kelpo hinta. Kotona mua vaan oli vastassa karvas todellisuus......

.....se olikin sisältä vaan tollasta tylsää H&M kuvioo. :'(

Mitäs piditte ostoksista? Saatatte ehkä arvata mikä on mun lempiväri? :P

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Oh, mitä kiirettä!

Oumai! siis nyt on ollut viikon ajan sellaista hulinaa että oksat pois. Haluatteko kuulla? No en mä välitä, kerron kuitenkin.

TO Olin aamupäivän turhaan töissä, mulla oli kaksi asiakasta, toinen tuli liian aikaisin ja toinen ei tullut. Oli aika buenoa herätä aamulla kuoleman väsyneenä ja sit mennä turhaan töihin, mutta näitä sattuu. Näin onneksi iltapäivällä rakastan Meikkua! Minun ihana ystäväni tuli tänne moikkaamaan mua, kierreltiin vähän kauppoi ja sit mentiin perinteisesti Coffee Houseen.

Pikku Meikkuseni taas niin ihanalla ilmeellä. :D Toi kaakao oli muuten ihan jäätävän kokonen., ihan kuin joku keitto.

Syötiin vähän omnomia.

PE Olin töissä ja siellä oli hulinaa. Illalla olin kuoleman väsynyt mutta en sitten saanut unta millään, pyörin tunnin sängyssä ja sitten nousin pois etten häiritsisi Juhon unia. Katselinkin sitten jonkin aikaa tuota Lady Gagan uutta videota, nam.

LA Olin taas töissä, jonka jälkeen treffasin Petraa ja Susaa kaupungilla. Käytiin ostaa vähän nahkiaspöksyjä. Illalla meille tulikin ystäväni Kirsi, Minna ja Katja, istuttiin meillä iltaa ja hieman aloteltiin baariin lähtöä. Alkuilta oli tosi hupaisa, Kirsi ainakin kaatoi juoman meidän pöydälle ja lattialle, Akira ja Miho sai paljon huomiota ja Juhon puhuminen headsettiin kummastutti tyttöjä. Lähdettiin sitten illalla baariin ja istuttiin jossain vaiheessa mäkissä aika kauan, Katja pölli sitten jonkun häiskän ranskalaiset kun se jätti ne syömättä. :D

SU Juhlittiin siskontyttöni Aivin 1-vuotissynttäreitä. Siellä menikin puoli päivää, mutta juhlat oli ihanat.

Päivänsankaritar istui iloisena uudella Hello Kitty-tuolillaan, tuohon kuului vielä pöytä ja toinen tuoli, kyllä oli mageet.

Tarjoilupöytä oli tosi ihana ja etenkin nuo kaikki herkut. Om nom nom.

Tässä valmistaudutaankin sitten kynttilän puhaltamiseen. Voi että tuo Aivi on vaan niin suloinen!

Ja on se Titokin! Isoveikka pääsi kokeilemaan siskon uutta tuolia, taisi olla mukava, ilmeestä päätellen. :)

Aivin synttäripippaloissa olin tälläisessä asussa.

MA Töissä oli taas huisketta, sitten töiden jälkeen lähettiin käymään Juhon ja tyttöjen kanssa Juhon isän luona, samalla myös poikettiin mun äitini luona. Voitte varmaan vaan kuvitella kuinka mua harmitti kun unohdin kameran kotiin!!! Voi kökkö! Noh, yritän vaikka viikonloppuna käydä äitillä niin sit otan niistä ihanista pikku kääryleistä kuvia. :) Tää päivä oli aika rankka, oltiin kotona vasta joskus 23 jälkeen, blääh.

TI Aamulla oli kiva herätä klo 6 ja lähteä puoli 8 töihin. Kotia pääsin onneksi 13 aikaan, tein ruokaa ja kävin suihkussa, sitten taas töihin. Kotona olinkin sitten puoli 22, voin sanoa että olin pikkasen väsynyt!

Tälläisellä asulla mentiin siis ilta töissä. Rakastan tuota paitahommelia yli kaiken, aah!

Meikkikin sitten mukaili keltaista linjaa.

Huoh mikä megapäivitys! Tuossa myös vähän syytä että miksi en ole kerennyt ja yksinkertaisesti jaksanut postailla, yritän kuitenkin pitää hyvistä yöunistani kiinni. Mutta viime aikoinen olen saanut tosi huonosti aina unen päästä kiinni, se on tosi ärsyttävää.


Mutta kirjoittelen taas kun ehdin, mulla onkin jemmassa postaus jossa esittelisin kaikki ihanat kevätjutut mitä oon ostanut. Kivaa loppuviikkoa kaikille!