tiistai 1. joulukuuta 2009

Viikonvaihdetta

Hola kaikille!

Töttöröö, viikonloppu ja nyt tämä alkuviikko ovat olleet yhtä häsellystä ja paikasta toiseen menemistä. Lauantaina olin töissä 16 asti, siitä sitten pikasesti kotiin, kauppaan ja sitten Juhon äidin luokse käymään. Viime käymisestä olikin jo yli kuukausi....

Sunnuntai päivä mulla starttasi siihen kun unenpöpperössä annoin Juholle suukon noin kello 8 aikoihin ja jatkoin uniani. Heräilin vasta joskus 10 maissa ja rupesinkin sitten laittamaan itseäni, lähdin nimittäin äitin kanssa käymään Paviljongissa, jossa oli joulumessut. Siellä oli ihan kamalasti kaikkea kivaa, ja harmitti kun en otannut enempää rahaa mukaan. :(


Iltaa odotinkin aivan innolla, koska uusi jenkkisarja Wipeout alkoi nelosella. Hieman jouduin pettymään, alkukarsinta siinä oli hauskaa katottavaa, mutta seuraava taso oli tylsä, kolmas taso oli äärettömän tylsä ja neljäs oli täyttä paskaa. Blah, en taida katsoa tuota enää koskaan, saa nyt nähdä. Mutta onneksi tuo Wipeout ei ollut iltani kohokohta, vaan sehän oli Big Brothet finaali! Olin varautunut suurella määrällä herkkuja, ettei vaan vahingossa tarvitsisi nousta sohvalta.

Aah mikä herkkujen paratiisi, kynttilöitä en siis syönyt.

Innostuinkin illalla oikein sytyttelee kynttilöitä, tässä kuvaa olohuoneen lipastosta, joka sai päälleen paljon tuikkuja ja kynttilöitä. Keittiössä myös paloi paljon kynttilöitä, yhteensä koko kämppää lämmitti 21 liekkiä.

Ja nyt kahteen niin ihanaan ostokseen mitä maanantaina heti palkan saatuani kävin ostamassa. Uuh oon ihan täpinöissäni.

Spiritstoressa näin jo edellisviikolla aivan tarjuttoman ihanat Bullboxerin kengät, ja pakkohan ne oli saada.


En oikeesti kestä miten ihanat noi on, ja niiden päkijäpohjat on sellaista niinkuin jossain vaelluskengissä, eli aika syvää uraa.

Toinen ihanuus on tämä leopardilaukku.

Tää ei oikeesti tartte sanoja, tää on vaan niin uskomattoman ihana.

Ainiin, sieltä messuilta ostin itelleni tuollaisen päänhieromavispilän. :D Aivan loistava kapistus tälläiselle vaatijahipsuttajalle jolla on äärimmäisen laiska hipsuttajamies. Nyt voin hipsutella itse itseäni, elikkäs miehistä viis!

Hurrr durrr derb derb, hurrr durrr....


Sain myös äidiltä ja Jukalta lahjaksi ihan älyttömän kauniin sormuksen.


Mitäs vielä... Ainiin voi kura, Miholla on taas silmässä haava, taino enemmän se on reikä. Sama ruljanssi täällä jatkuu, kahta eri silmätippaa ja antibiottia nyt tyttö saa, perjantaina selviää, miten tästä sitten jatketaan. Kurjaa tää silti on.

Mutta Akira voi silti hyvin, leikkisä AD/HD:mme on aina piristämässä päiväämme, ja kiusaamassa Mihoa.

Miholla alkoi myös nyt juoksut, joten pöksyrallia on meillä. Miho mököttää pesässään oranssit pöksyt jalassa.


Jaksamista kaikille tälle viikolle !

Ei kommentteja: