maanantai 23. marraskuuta 2009

Koiranäyttely

Viikonloppuna oli siis täällä Jyväskylässä koiranäyttely, ja tietenkin meidän perhe osallistu kilpailuun. Kehään lähtivät veteraani Toivo ja juniori Akira.

Akira odotteli rauhassa kehään menoa. Bostoninterrierien arvostelu piti alkaa klo 12 mutta yllätys aikataulut oli myöhässä ja päästiin alottaa vasta 14 aikoihin.

Äiti on hommannut ihanat koiranrattaat, jotka on tosi kätevät näyttelyssä. Ei tartte mitään häkkiä koota ja vedellä perässä, kun tuon vaan taittaa kokoon ja sit vaan työntelee.
Toivo täyttää tammikuussa 10 vuotta, ei kyllä uskois. Tämä poika on kiertänyt kehissä monet vuodet ja antanut aika monille turpaan. Kerran on ollut koko näyttelyn kaunein koirakin. Meijän Topo.

Äiti ja Toivo poseeravat ennen kehään menoa. Nuo ovat kyllä rautainen kaksikko, Toivo kulkee äidin rinnalla kuin ajatus, ei tarvitse paljon käskyjä antaa.

Äiti näytti myös Akiran. Itse en kehään viitsi mennä kun olen niin hermoheikki, et Akirahan kanssa rupeis hermoilee siellä. :D

Akira sai erinomaisen ja sijoittui juniori luokassa toiseksi, todella hyvin siihen nähden että tämä oli Aksun toinen kerta kunnon näyttelyssä. Toivo taas oli rotunsa paras veteraani.

Tässä tuomari valitseekin kumpi on bostoneista kaunein. Vasemman puoleisesta uroksesta tuli ROP (rotunsa paras) ja oikean puoleinen narttu oli VSP (vastakkaisen sukupuolen paras).

Bostonien kehän loputtua jäätiinkin odottelemaan ison kehän alkamista, johon Toivo oli menossa kilpailemaan näyttelyn kauneimman veteraanin tittelistä. Toivo ei pärjännyt mutta se ei haittannutkaan.

Käytiin myös hieman shoppailessa, tai no äiti osti itselleen ja mulle uuden flexin.


Ihanaa kun nyt tytöt ovat kotona, he olivatkin mummolassa noin kaksi viikkoa hoidossa. Nyt on taas meidänkin kaksiossa vilinää ja vilskettä. :)

Ja missäs se kuva siitä flexistä on? NO TÄSSÄ !!
Joo... myönnetään, oon tosi hurahtanut leopardi/kissakuosiin. Ajattelinkin et voisin tehdä postauksen jossa näytän mun kaikki leopardi tavarat.

Kivaa maanantai iltaa kaikille!

ps. Tässä on äitin kennelin nettisivut

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hei millon voin tulla moikkaa pikkukavereita?<3 //p

NooranElämää kirjoitti...

Oi miten ihania koiria :)

Meiju kirjoitti...

Pepe voit tulla moikkaa niitä milloin haluat. :)

NooranElämää
Kiitoksia, nuo koirulit saavat kyllä itsessäni sellasia hellyydenpuuskia vain sen takia kun ovat niin suloisia. :)

Anonyymi kirjoitti...

Voi ihania kuvia noista sun koirista ! Kuinka ne on pärjännyt koiranäyttelyissä? Olen joskus kuullut, että bostonit eivät pyri miellyttämään omistajaansa joten onko ne vaikea kouluttaa esim. seuraamaan vierellä?

Meiju kirjoitti...

Akiraa ei ole vielä kauheesti näyttelyissä käytetty mutta Mihoa on ainakin Suomen muotovalio ja taisi olla joidenkin muiden maiden, pitää kysyä äitiltä kun se niitä on käyttänyt.

Ja on ne ollut helppo kouluttaa, kunhan vain jaksaa itse harjoitella koiran kanssa kotona ja julkisilla paikoilla sitä sivussa menoa. Kaikki koirathan on tietty yksilöitä, Miho n on esim kehässä aina vähän liian innokas makupalojen perään ja nousee helposti takajaloilleen. Kun taas äitini koira Toivo joka näkyy kuvissa on aivan täysautomaatti! Siis se kulkee vierellä kauniisti ja kääntyy niin ettei tarvitse edes mitenkään ohjailla, ja se esiintyy kenen tahansa käsissä vielä niin hyvin. :)

Anonyymi kirjoitti...

Joo no tosi hyvä tietää ! =) Tottahan se on, että kaikki koirat ovat yksilöitä... Toinen hieman epäilyttävä ominaisuus tossa koirassa on se kuorsaus, olen kuullut että kuorsaus on aika moista :D