tiistai 8. marraskuuta 2011

Silloin kun kuohuva on liikaa

Morjens!

Mulla oli pitkästä aikaa todella mukava ja rento viikonloppu, oon vieläkin fiiliksissäni siitä. :) Perjantaina pidettiin ystäväni Kreivi Simeonin (älkää välittäkö nimestä, rajua inside läppää) kanssa omat pienet firmanpikkujoulut. Paikaksi valittiin Amarillo koska meidän on pitänyt jo kesästä asti käydä siellä syömässä. Kun tein pöytävarausta pyysin pöydän oikein romanttiselta paikalta ja kynttilöitä pöytään. Nauroin jo silloin niin paljon partaani kun ajattelin meitä kahta sekopäätä syömään romanttisesti jossain. Noh, nauruni muuttui hallitsemattomaksi kun myöntävä vastaus romanttiseen pöytään tuli ja vielä ehdotettiin kuohuvaa pöytään odottamaan. Kun kerroin asiasta Kreiville niin näimme molemmat jo silmissämme tilanteen kun siellä odotetaan jotain todella ihanaa kyyhkyläisparia ja kuvittelevat jo saavansa todistaa kosintaa mutta saavatkin sitten meidät. :D

IMG_5323Kun sitten nähtiin perjantaina keskustassa ja saatiin puokkiin siideri juotua lähdetiin tallustelemaan Amarilloa kohti. Sisälle päästyämme kerroin, että meillä oli pöytävaraus mun nimellä niin se ovimies katto eka mua ja sitten Simppaa epäröivä ilme kasvoilla “kahdelle?” Meitsi sitten hymyssäsuin “joo!” :D Meillä oli pokassa pitämistä se aika kun se ohjas meidät pöytään. Saatiin kuohuvat sitten pöytään kilisteltiinkin niitä aika ahkerasti, milloin meille, milloin muumeille ja milloin millekkin. Ja aika hyvinhän se puolikas siideri (okei se oli 7%) ja kuohuva nous päähän, kikatettiin jo aika pahasti ennen kun oltiin saatu ruokaa.

IMG_5325 Popsittiinkin sitten nachoja aika antaumuksella siinä toivossa että vähän nälkä hellittäs ja ei vatsa olis niin tyhjä lonkerolle/siiderille.

IMG_5326 IMG_5327 IMG_5328

TÄNNE NIITÄ NACHOJA!!

IMG_5329

Itse otin chicken pocketin koska Simppa sitä oli ylistänyt maasta taivaisiin, mutta tässä vaiheessa meidän iloinen kikatus oli noussut jo sen verran isoksi, että syöminen oli samanlaista kun joskus baari-illan jälkeen klo 05 mäkkärissä. Eli eipä oikeen nautinnollinen syömiskokemus ollut näin jälkeenpäin ajateltuna kun sitä ruokaa vaan veti ihan hullunlailla naamaan niin että sitä on sylissä ja poskilla. :D

  IMG_5331 IMG_5332 IMG_5330

Voi omskis nomskis! Tilattiin vielä jälkkäriks jäätelöä joka syötiin puokkiin. Ruuan jälkeen suunnattiin sitten Passioniin parille jossa tunnettiin itsemme eläkeläisiksi kun kaikki oli siellä niin nuoria. Sitten juostiinkin yhtä miestä karkuun Brahan jossa ei ollut KETÄÄN! No johtuisiko siitä että kello oli vasta 23? Siellä sitten jorailtiin kaksistaan tanssilattialla ja otettiin kuvia. :D

IMG_5339 IMG_5342 IMG_5354

Sitten tehtiin meidän vakiot ja lähdettiin väsymyksen takia kotiin klo 00 jälkeen, noloa tiedän… Mutta luvattiin toisillemme, että kun seuraavan kerran mennään baariin niin vasta tuolloin klo 00 et oltais kerrankin myöhään, haha!

IMG_5357

Onko siellä lukijoissa ketään samanlaisia säälipalloja keille iskee väsymys jo ennen klo 00?

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ollaan kyllä aikamoisia mummeleita! Ihan hävettää ajatella miten yks siideri höystettynä kuoharilla nousee päähän ja sit tulee laskuhumala ja kotiin nukkuun. :D:D

T. Kreivisi